Ennakkovaroitus: tämä kasvatustapa on niin hauska, että sinulle voi syntyä vastustamaton halu tehdä lisää lapsia.
Aloitan kuitenkin esimerkillä ja teethän ne piltit vasta tämän luettuasi, kiitos:
Eräässä vuonna 2010 painetussa,pääosin ansiokkaassa kasvatusalaa käsittelevässä kirjassa,monet neuvot ovat melkoisen wanhahtavia:
”koululaista, joka heittää takkinsa lattialle, voidaan vaatia pukemaan vaatteet päälleen uudelleen, menemään ulos, tulemaan sisään ja laittamaan vaatteensa siististi naulakkoon”.
Mielestäni vaatteiden heittoon lattialle on toki syytä puuttua, mutta niin, että vain teko on väärin. Lapsen tulee olla tervetullut kotiin, vaikka ei toimisikaan täydellisesti. Lapsen ajaminen ulos on nöyryyttävää. Viesti lapselle on : ”olet tervetullut kotiimme,mikäli toimit haluamallamme tavalla”. Rakkaudella ja hyväksynnällä on ehtoja. Huh –huh !
Näin luotu auktoriteettiasema merkitsee välimatkaa lapseen, jolloin vekara ei siis koe saavansa ehdotonta hyväksyntää ja rakkautta. Lapsen suhde vanhempiin on niin erityinen, ettei kasvatuksenkaan nimissä pidä suhteen herkkyyttä vaarantaa.
Vastuullista kaverikasvatusta™ soveltava äiti (isä tms.) voisi vaikkapa sitoa lattialla lojuvan takin hihat pitkällä narulla ja kiepauttaa nuoran naulakon kautta takaisin palttoon luo.
Hän rientää riemuissaan kakrun luo ja pyytää lastaan katsomaan kätevää keksintöään. Äiti näyttää, miten takin saa aina narusta vetämällä vinssattua narikkaan. ”Minä voin aina vinssata ja sinä saat avata nuo tiukat solmut”, hihkuu mamma.
Rangaistus on opettavainen, sillä solmujen avaaminen jatkuvasti olisi melko työlästä. Lisäksi äiti on nähnyt lapsen takia vaivaa ja tarttunut ongelmaan rakentavasti. Kaikille jää hyvä mieli.
Ihmiskunta on jo ammoisina aikoina tajunnut, ettei lapsille kannata lukea iltasaduiksi tilastotiedettä, mutta lastenkasvatus on edelleen aikuislähtöistä. Tämä uusi kasvatustapa asettaa lapsille tärkeät rajat niin, että sekä lapsilla, että kasvattajilla on hauskaa.
mahdollistaa päivittäisen luontevan fyysisen kontaktin myös teini-ikäiseen lapseen, käytännössä kaikki janoavat kosketusta.
kasvatuksesta tulee niin hauskaa, että vanhemmat haluavat olla lastensa kanssa – myös murrosikäisten. Metodi sisältää yleisten kasvatusperiaatteiden arvot, mutta on paljon kehittyneempi ja helppo toteuttaa, kasvattajan ei tarvitse miettiä oikeaoppisia lauseita tms.
- Käytetään moitteiden sijaan aivan uudenlaisia positiivisia rangaistuksia™, jotka ovat paitsi tehokkaita myös hauskoja.
- Pitävien rajojen asettaminen ja valvonta on helppoa ja hauskaa – myös lapsille . Kieltosana-allergiaa ei synny, joten tarvittaessa nekin tehoavat.
- Positiiviset rangaistukset™ mahdollistavat perinteisen kieltämisenkin ilman sivuvaikutuksia: kasvatustapa on täysin väkivallaton ja lasta arvostava.
- Kasvatustapa ei perustu vaatimukseen totella, vaan lapsen omaan haluun totella – lapsi on kaikenaikaa itsenäinen, eikä tarvetta ns. murrosiän itsenäistymistaistolle ole.
- Lapselle syntyy varhain keinoja itsehillintään. Hän voi kasvaa henkisesti ja kognitiivisesti täyteen mittaansa.
- Kasvattajia arvostetaan, joten he kohoavat arvostetuiksi auktoriteeteiksi. Lapsi haluaa noudattaa sääntöjä – kieltoja ei juurikaan tarvita.
- Huima väitteeni on, että myrskyisä ja hankala murrosikä voi jäädä tämän kasvatustavan myötä historiaan. (Olen käyttänyt kasvatustapaa omaan lapseeni, kaikki on toiminut, perheessämme on ollut pelkkää iloa ja hauskuutta. Olen opettanut luovaa konfliktien hallintaa mm. kerho-ohjaajille saaden paljon kiitosta – myös teineiltä)
- Jälkeläisistä tulee itseohjautuvia mutta he saavat olla lapsia.
- Rakkaus välittyy ja perhe yhdistyy tiimiksi.
Tällä metodilla lapset siis oppivat itse ratkaisemaan konfliktit ja vanhemmat voivat keskittyä uusien pilttien tekoon.
Kasvatustavalla on tunteita herättävä nimi: Vastuullinen kaverikasvatus. Saat tulevaisuudessa lisätietoja kasvatustavasta sosiaalisesta mediasta ja toivottavasti laajemmin, mikäli käsikirjoitukseni julkaistaan.
Poimin tähän vielä satunnaisen esimerkin käsikirjoituksen sisällöstä, koska jaksoit lukea näin pitkälle:
Vanhemmat eivät halua aina valittaa, saati ottaa riskejä, joita vaikkapa pelikoneen käytön rajoittamisesta voi synnyttää. Niinpä nykykasvatuksessa katsotaan usein asioita läpi sormien. Rajojen luonti on vaikeaa.
Vastuullisessa kaverikasvatuksessa™ voi aina reagoida ilmeneviin tilanteisiin ja rajat syntyvät kuin itsestään. Lapsi saa jatkuvasti huomiota ja edellinen positiivinen ”rangaistus” on hyvin muistissa.
Esimerkki 2:
Nuoren huone on sotkuinen. Vanhemmat ovat ”huolissaan”, ettei lapsi kompastu lattialla lojuviin vaatteisiin ja muuhun roinaan.
Lopulta isä päättää mennä auttamaan: hän koputtaa läävän oveen ja astuu sisään. Iskän selässä on retkiteltta ja makuupussi. Hän aloittaa touhukkaasti teltan pystytyksen ja kertoo samalla, että aikoo nukkua yön teltassa,koska ”pitäähän sitä vahtia, ettei kukaan kupsahda pyllylleen sekaisessa kamarissa ja samalla telo itseään. Teltallahan se teinin tupa siistiytyy”.
Seuraavalla kerralla riittänee, kun vain mainitsee ”telttaretki” – sanan, tai lausumalla koomisen korostetusti ”tulenko auttamaan sinua”.
Rajoilla on siis jatkuvuus. Ne synnyttävät muistoja, viihtymistä, rakkautta ja yhteenkuuluvuutta.
Moittia ei tarvitse, yksi sana voi riittää. Isin ”auttamisella ” kun on aina oma merkityksensä.
